Atomirotan uutuussingle Älä huoli tyttö nyt ulkona ja perjantaina julkaistava albumi YleX:ssä Viikon albumina!

Atomirotan uutuussingle Älä huoli tyttö nyt ulkona ja perjantaina julkaistava albumi YleX:ssä Viikon albumina!

26. helmikuuta toisen albuminsa julkaiseva Atomirotta lohkaisi tänään viimeisen ja tärkeimmän singlensä Älä huoli tyttö. Kuuntele biisi esim. Spotifysta ja muiden musapalveluiden suorat linkit tästä.

YleX:ssä levy on Viikon albumina. Tsekkaa haastattelu aiheesta YleX:n sivuilta.

Lokakuussa julkaistu albumin ensimmäinen single Nenä vie on noussut Spotifyssa menestykseksi keräten jo yli 400 000 kuuntelua ja videotakin on katsottu Youtubessa yli 200 000 kertaa. Radio Suomipop nosti kappaleen soittolistalleen ja kappaleelle on kertynyt kanavalla jo yli 170 soittoa. Yhtyeen suosiossa erikoista onkin genre- ja sukupolvirajoja rikkova menestys, joka näkyy niin fyysisissä äänitteissä kuin suoratoistopalveluissa. Debyyttialbumi pysyi albumilistalla 14 viikkoa ja siltä lohkaistut Hima taas ja Aurinkoon -singlet ovat keränneet hurjia määriä suoratoisto- ja videopalveluissa.

Kundit suuntaavat albumin julkaisun jälkeen kevään kestävälle rundille ja jatkavat keikkailua kesän festareiden loppumiseen saakka. Levyjulkkarit Tavastialla pääsiäistorstaina myytiin nopeasti loppuun ja ne tuplataan samassa paikassa pitkäperjantaina.

—-
Albumin ennakkotilaukset: Levykauppa ÄxKatin Tavara
Atomirotan videot voit katsoa yhtyeen kanavalta Youtubesta yhtyeen Vevo-kanavalta.

ATOMIROTTA MEDIASSA:
MA 22.02. YleX haastattelu
KE 24.02. Radio Rock / Albumin ensisoitto
TO  25.02. Yle Puhe haastattelu
PE 26.02. Radio Helsinki haastattelu
MA 29.02. Suomipop haastattelu
KE 02.03. YLE TV1 Puoli Seitsemän
TO 03.03. Bassoradio haastattelu
MA 07.03. Yle Suomi / Parasta aikaa
MA 14.03. Yle Puhe haastattelu
Atomirotan haastatteluja syksyltä 2015 sekä alkuvuodesta 2016:
Yle/uutisetIltalehtiVoiceIltasanomat,
BassoKaupunkiradioSuomipopYleX.

spotify-klikKuuntele Apple MusicistaKatso Youtubesta

LINKIT:
FB: www.facebook.com/atomirotta
IG: instagram.com/atomirotta/
SPOTIFY:  bitly.com/atomirotta_spotify
APPLE MUSIC: http://itun.es/fi/wEWp-
YOUTUBE: www.youtube.com/AtomirottaVEVO
PRESSIKUVIA: 123
ATOMIROTAN NETTIKAUPPA: www.atomirotta.com

ATOMIROTAN KAKKOSALBUMI II 26. HELMIKUUTA
2014 lopulla debyyttialbuminsa I julkaisseen Atomirotan kakkosalbumi, ytimekkäästi nimetty II julkaistaan 26. helmikuuta. Kakkonen jatkaa musiikillista tutkimusmatkaa siitä mihin ensimmäinen jäi. Albumin julkaisujuhlia vietetään Tavastialla pääsiäistorstaina 24. maaliskuuta ja huom: Suuren kysynnän vuoksi lisätty toinen ilta eli vetävät myös pitkäperjantain 25.3. (tapahtumien FB-eventin löydät tästä).

Lokakuussa julkaistu albumin ensimmäinen Nenä vie -single/video on noussut Spotifyssa menestykseksi (jo yli 400 000 kuuntelua) ja Radio Suomipop nosti kappaleen soittolistoilleen. Marraskuussa julkaistu Tervetuloo -biisi päätyi Elisa Viihteen Downshiftaajat -draamasarjan tunnusbiisiksi ja yhtye oli paljon esillä sarjan yhteydessä. Joulukuussa julkaistu Kaduille taas sai puolestaan hyvin soittoja YleX:ssä ja nousi Radio Suomessa myös soittoon. Kaikkien sinkkujen musiikkivideot löydät Atomirotan Youtube-kanavalta.

Debyyttialbumilta lohkaisut singlet Hima taas ja Aurinkoon nostivat yhtyeen yhdeksi vuoden 2014 ilmiöitä ja albumi pysyikin virallisella albumilistalla 14 viikkoa. Yhtyeen suosiossa erikoista on genre- ja sukupolvirajoja rikkova menestys, joka näkyy niin fyysisissä äänitteissä kuin suoratoistopalveluissa. Aurinkoon -video on kerännyt Youtubessa jo lähes 1,5 miljoonaa katselua ja Spotifyssa yli 1,1 miljoonaa kuuntelua ja albumi oli julkaisijana toimineen Monsp Recordsin vuoden myydyin äänite. Emma-gaalassa Atomirotta oli ehdolla vuoden 2014 tulokkaaksi sekä vuoden 2014 yhtyeeksi ja YleX sekä Radio Helsinki valitsivat debyyttialbumin Viikon albumiksi. Aurinkoon -single valittiin äänivyöryllä Radio Helsingin kesähitiksi, YleX nosti kappaleen tehorotaatioon ja myös Radio Rock otti kappaleen soittolistalleen. Hima Taas -single soi ahkerasti mm. Radio Suomipopilla.

Atomirotta keikkailee käytännössä koko ajan klubeilla ja tavoitti äärimmäisen laajan yleisön soittamalla kesällä 28 festivaalia laidasta laitaan – aina Hip Hopiin erikoistuneesta Summer Upista Tuskaan, mukaan lukien tietysti kaikki suuret Ruisrockista, Provinssiin ja Ilosaareen.

 

 

Albumin biisilista:
01 Älä huoli tyttö
02 Pienestä kii
03 Faija teki rikoksii
04 Venäläistä rulettii
05 Perhonen
06 Nenä vie
07 Samanlaiset
08 Kaduille taas
09 Pudotetaan iso pomo
10 Ei me mennä nukkumaan
11 Tervetuloo

KONTAKTIT:

Levy-yhtiö: Monsp Recors Oy, Keijo Kiiskinen, 041 534 5395 & info@monsp.com
Radiopromo jne.: Kari Hynninen, 040 824 3915 & khykari@gmail.com
Keikat: Atomibooking (0408311107 & atomirotta@gmail.com) &  toni@fullsteam.fi (isot klubit & kesä/festivaalit)