Atomirotan kakkosalbumi II 26. helmikuuta – Tänään julkaistu uutuussingle Tervetuloo nostettiin Elisa Viihteen Downshiftaajat -sarjan tunnuskappaleeksi

Atomirotan kakkosalbumi II 26. helmikuuta – Tänään julkaistu uutuussingle Tervetuloo nostettiin Elisa Viihteen Downshiftaajat -sarjan tunnuskappaleeksi

2014 lopulla debyyttialbuminsa I julkaisseen Atomirotan kakkosalbumi, ytimekkäästi nimetty II julkaistaan 26. helmikuuta. Kakkonen jatkaa musiikillista tutkimusmatkaa siitä mihin ensimmäinen jäi. Albumin julkaisujuhlia vietetään Tavastialla pääsiäistorstaina 24. maaliskuuta ja illan ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä (linkki).

Lokakuussa julkaistu albumin ensimmäinen singlelohkaisu Nenä vie on kerännyt Spotifyssa jo yli 200 000 kuuntelua ja videotakin on katsottu Youtubessa 150 000 kertaa.

Yhtyeen 23.11. julkastu uutuussingle Tervetuloo kuullaan 25. marraskuuta starttaavan Elisa Viihteen Downshiftaajat -draamasarjan tunnusbiisinä. Alunperin Atomirotasta Aurinkoon -hitin kautta innostunut sarjan tuottaja pyysi yhtyeeltä tulevan albumin biisejä kuunteluun sarjaan varten ja Tervetuloo -biisi nousi luontevasti sarjan alkutunnariksi saakka. Pääosissa sarjassa nähdään koko kansan tuntemat näyttelijäsuosikit Jussi Vatanen, Iina Kuustonen, Mikko Leppilampi, Niina Lahtinen ja Anna-Leena Härkönen. Lisätietoa sarjasta löytyy http://elisa.fi/downshiftaajat/ ja sarjan trailerista ensimakua biisistä.

Tervetuloo -kappaleesta tehty musiikkivideo julkaistiin maanantaina 23. marraskuuta (linkki videoon) ja biisi puolestaan viikkoa myöhemmin (kuuntele esim. Spotifysta tai Apple musicista). II -albumi julkaistaan CD-, Digi-, C-kasetti ja vinyyliformaateissa.

Ennakkotilaukset: Levykauppa ÄxKatin Tavara

 

spotify-klikKuuntele Apple MusicistaKatso Youtubesta

Tutustu 2.10. julkaistun Nenä vie -singlen & videon pohjalta tehtyihin haastatteluihin:
Yle/uutisetIltalehtiVoiceIltasanomatYlexBassoKaupunkiradio

LINKIT:
FB: www.facebook.com/atomirotta
IG: instagram.com/atomirotta/
SPOTIFY:  bitly.com/atomirotta_spotify
APPLE MUSIC: http://itun.es/fi/wEWp-
YOUTUBE: www.youtube.com/AtomirottaVEVO
SINGLEN KANSI: Netti / Printti
PRESSIKUVA: Netti / Printti (Kuva: Monsp)
ATOMIROTAN NETTIKAUPPA: www.atomirotta.com

ATOMIROTTA
Debyyttialbumilta lohkaisut singlet Hima taas ja Aurinkoon nostivat yhtyeen yhdeksi vuoden 2014 ilmiöitä ja albumi pysyikin virallisella albumilistalla 14 viikkoa. Yhtyeen suosiossa erikoista on genre- ja sukupolvirajoja rikkova menestys, joka näkyy niin fyysisissä äänitteissä kuin suoratoistopalveluissa. Aurinkoon -video on kerännyt Youtubessa jo lähes 1,5 miljoonaa katselua ja Spotifyssa yli 1,1 miljoonaa kuuntelua ja albumi oli julkaisijana toimineen Monsp Recordsin vuoden myydyin äänite. Emma-gaalassa Atomirotta oli ehdolla vuoden 2014 tulokkaaksi sekä vuoden 2014 yhtyeeksi ja YleX sekä Radio Helsinki valitsivat debyyttialbumin Viikon albumiksi. Aurinkoon -single valittiin äänivyöryllä Radio Helsingin kesähitiksi, YleX nosti kappaleen tehorotaatioon ja myös Radio Rock otti kappaleen soittolistalleen. Hima Taas -single soi ahkerasti mm. Radio Suomipopilla.

Atomirotta keikkailee käytännössä koko ajan klubeilla ja tavoitti äärimmäisen laajan yleisön soittamalla kesällä 28 festivaalia laidasta laitaan – aina Hip Hopiin erikoistuneesta Summer Upista Tuskaan, mukaan lukien tietysti kaikki suuret Ruisrockista, Provinssiin ja Ilosaareen.

KONTAKTIT:
Levy-yhtiö: Monsp Recors Oy, Keijo Kiiskinen, 041 534 5395 & info@monsp.com
Radiopromo jne.: Kari Hynninen, 040 824 3915 & khykari@gmail.com
Keikat: Atomibooking (0408311107 & atomirotta@gmail.com) &  toni@fullsteam.fi (isot klubit & kesä/festivaalit)