Edorf – Jälki olemassaolosta dokumenttielokuva julkaistaan 17. maaliskuuta

Edorf – Jälki olemassaolosta dokumenttielokuva julkaistaan 17. maaliskuuta

Viime syksynä Monsp julkaisi vuonna 2015 menehtyneen Edorfin Varjojen piiri -albumin ja nyt 17. maaliskuuta julkaistaan Edorfin viimeisiä vuosia seuraava ”Edorf – Jälki olemassaolosta” dokumenttielokuva. Elokuva tulee fyysisesti saataville DVD:llä sekä digitaalisesti Vimeo on Demand -palveluun. Dokumenttia on aiemmin esitetty yksittäisissä teatterinäytöksissä sekä Varjojen piiri -albumin levyjulkkareissa.

DVD on ennakkotilattavissa Levykauppa Äx:stä sekä Katin Tavarasta. DVD sisältää extroja ja Vimeo on Demand -palveluun elokuva tulee saataville vuokrattavaksi (4 euroa) sekä omaksi ostettavaksi (12 euroa).

Ivalolaislähtöinen Edorf, oikealta nimeltään Frode Erik Ingebrigtsen, nousi julkisuuteen voitettuaan rapin Suomen mestaruuden vuonna 2003. Voittonsa jälkeen Edorf tuli tutuksi rap-artistina sekä Hobo News -orkesterin lauluntekijänä.

Eki kuoli vain 29-vuotiaana maaliskuussa 2015 sairastettuaan pitkään synoviaalisarkooma-nimistä syöpätautia. Dokumentti seuraa muusikon viimeisiä vuosia ja levyntekoa.

Elokuva on koostettu Ekin omista videopäiväkirjoista, Pirkkalan-kodissa tehdystä haastattelusta, Edorf- ja Hobo News -yhtyeiden harjoituksista ja levytyssessioista sekä Joku Roti Records -arkistomateriaaleista.

Edorf – Jälki olemassaolosta on rehellinen kooste elämästä vaikean sairauden kanssa. Dokumenttielokuva kertoo miehestä, joka ei halua lopun lähestyessä lamaantua, vaan äänittää vimmatusti kappaleita nauhalle. Tämä on tarina elämänilosta ja mielen lujuudesta.

Haastattelut: Sami Lindfors ja Mikko Määttänen
Kuvaus, äänitys, leikkaus ja ohjaus: Juuso Aalto / Aaltokuvia
DVD ja kannet: Juuso Aalto / Aaltokuvia

LINKIT:
Facebook / Spotify
Pressikuva (kuva Tarmo Lehtosalo)
Tilaukset ÄxKatin Tavara,
Ylen uutisten artikkelit poismenosta ja Edorfin taistelusta syöpää vastaan.
Edorf Wikipediassa
DVD:n kansi.
DVD 6430012733889 MONSP388

2016 julkaistun Varjojen piiri -albumin infosivuRumbasta levystä 10/10 -tähden arvostelu. Lue Helsingin Sanomissa keskiviikkona 7. syyskuuta julkaistu iso artikkeli Edorfista. Mukana haastateltavana Jussi Suonikko joka oli yhtenä kantavista voimista levyn kasauksessa.

Uransa aikana Edorf vaikutti Mm. Hobo News -orkesterin lauluntekijänä ja monissa rap-kokoonpanoissa. Uudella levyllä Edorf laajentaa vahvasti musiikillista ilmaisuaan. Rap ja laulu ovat uuden levyn sävellyksissä tasaveroisia elementtejä ja lisäksi on kuultavissa vaikutteita muun muassa akustisesta folkista ja 70-luvun progressiivisesta rockista. Tummasävyisiä, tarinallisia kappaleita sisältävä kokonaisuus on jatkoa vuonna 2011 julkaistulle Yön elonkorjuu -albumille ja Edorfia säestää edellisen levyn keikoilla soittanut yhtye sekä lukuisia vierailevia muusikoita.