Haastattelusarja jatkuu – toisessa osassa Haamu

Haastattelusarja jatkuu – toisessa osassa Haamu

Rap-artistit tapaavat esitellä itseään ja näkemyksiään olemisesta ja elämisestä biiseissään aika lailla. Useamman levyn julkaisseitten hahmojen kohdalla kuulija saattaa jo uskoa tietävänsä tekijöistä paljonkin. Tässä sarjassa pyritään kuitenkin tsekkailemaan asioita ja tekijöitä toisilta kanteilta, tai syvemmältä kuin mitä artistit omassa tuotannossaan ovat ainakaan tähän asti esitelleet.

Sarjan tässä osassa luotailimme kuvioita Haamun kanssa. Paljon päädyttiin miettimään toisaalta liikkeen, toisaalta juurien merkitystä elämässä ja musan teossa. Kevyenä starttina mietitään olemisen ja tekemisen pointteja. Miksi vaivautua tekemään musaa? 

haamu-kuvitus2Tää on kysymys, johon mä oon miettinyt lyhyttä ja yksinkertaista vastausta jo 15 vuotta. En usko että keksin ihan heti.Hip-hop on se populaarikulttuuri, jonka parissa kasvoin mun vaikeimpien vuosien yli, ja kun mä oon saanu siltä niin paljon, niin haluun antaa takas jakamalla “evankeliumia” eteenpäin. Räpistä tuli mulle muutenkin ylivertainen itseilmaisun keino. Rytmin ja eri tunnelmien säestämänä huomasin pystyväni saattamaan sanoiksi asioita, jotka olisivat jääneet muuten sanomatta. Kun huomasin että joku muukin saa mun sanoista voimaa, valinta oli lukittu.Musa on mulle pyhä ja ikuinen lähde, josta ammenetaan ja jota täytetään. Jos otat, niin annat myös takaisin. 

Haamu-taitelijanimen taustoista jokainen saa tehdä omat arvauksensa, mutta vuosien uran jälkeen sen voisi ajatella kuvaavan ikuisesti vaeltavaa hahmoa. Kuka olet?

Suomalais-ukrainalainen räppäri-tuottaja, joka ei tahdo juurtua oikein minnekään. Vaikutin aluksi Joensuussa, missä aloitin räppäämisen 2000-luvun alussa. Sen jälkeen olen asunut Turussa, Moskovassa, Tampereella ja nykyään Helsingissä. Soolohommien lisäksi mun projekteihin lukeutuu Tre-Funk III, Kolmiyo ja F.U.N.C. Koitan pysyä aktiivisena niin räppäämisessä kuin tuottamisessakin.

Lähes nomadimainen liikkuminen paikasta toiseen on väkisinkin vaikuttanut musaan ja teksteihin. Seuraavassa vähän siitä, millä tavoin.

Kyllä se on ehdottomasti auttanut näkemään asioita laajemmin ja objektiivisemmin. 

Kun on asunut useammassa paikassa, tajuaa ihmisten olevan joka puolella samanlaisia, erottelulle ei ole tarvetta. On huvittavaa, miten Suomessakin ihminen voi leimautua kotikaupunkinsa perusteella. Olenko nyt parempi räppäri, kun hengaan Siltasessa ja juon bisseä We Got Beefissä?

Jos en muuttaisi omasta tarpeesta, niin muuttaisin ihan vaan kiusakseni, jotta tyyppien olisi vaikeampi lokeroida mua mihinkään.

haamu-kuvitus3Ajatus piruuttaan muuttelemisesta kuulostaa kyllä houkuttelevalta. Jos joutuisit valitsemaan jomman kumman, päätyisitkö paikallaan oloon vai liikkeeseen?

Tämä on paha. Paikallaan olo kasvattaa, liikkuminen avartaa. Pitää päättää haluaako nähdä asiat läheltä vai kaukaa. 

Mun kaltaiselle hätähousulle valinta pakon edessä olisi liike. Mulle sanottiin jo pienenä, että elän “tuli perseen alla”. 


Millä tahansa luovalla alalla operoivalle oman kentän tsekkailu on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta pitää tietää, missä mennään, toisaalta taas liiallisessa seuraamisessakin on omat vaaransa. Miten tarkkaan seuraat suomiräppiä, tai räppiä ylipäänsä?

Kaikki tuttujen jutut tulee tarkastettua ja onhan se hyvä tietää muutenkin, millä kentällä itse pelaa. Suomiräppi elää murroskautta; rajat undergroundin ja mainstreamin välillä hälvenee.

Nykyisessä jenkkiräpissä on mulle se ongelma, että sisällöllisesti rikkaat biisit on usein kuolettavan tylsiä ja freeseissä biiseissä taas sanoma loistaa poissaolollaan. Kendrick Lamar on ainoita löytämiäni poikkeuksia. Kompromissiratkaisuna olen alkanut seurata lähinnä tuottajia ja keskityn kuuntelemaan soundia. 

Kanadalainen biittimusa on tällä hetkellä paljon mielenkiintoisempaa kuin jenkkiräppi. Inspiroivat ajatukset ja tekstit joutuu hakemaan kirjoista, mikä ei tietysti ole ollenkaan huono asia.

Mitä tarkotat suomiräpin murroskaudella?

Artisteista kuten Kube, Eevil Stöö, Tuuttimörkö ja Gettomasa ei voida puhua underground-artisteina mutta ei mainstreamikään tunnu oikealta lokerolta, vaikka kaksi näistä olikin listaykkösinä. 

Muistan että ennen vastakkainasettelu oli paljon selkeämpää ja Eevil Stöön kaltaiset artistit eivät olleet listakärkiä tai fiittaileet Evelinan tapaisten pop-tähtien levyillä. Sehän olisi ollut itsensä myymistä. Nyt toi raja on hälvenemässä, ja hyvä niin. Musiikin niputtaminen kahteen äärilokeroon ei ole kovin hedelmällistä jos mielii monimuotoisuutta. Hyvä musa on hyvää musaa, ja ulkomusiikilliset seikat pitäisi jättää omaan arvoonsa.

Suomiräppi elää sikäli murroskauttaan että sitä kuunnellaan nykynuorison keskuudessa niin kuin mitä tahansa muutakin genreä. Näin ei ollut vielä ainakaan mun teiniaikoina. Räpin fiilistely ja tekeminen ei edellytä enää samanlaista sitoutumista ja syrjäytymistä pieniin klikkeihin kun vaikkapa 2000-luvun alussa. Se ei ole enää joko-tai. Räpistä on tullut salonkikelpoista mutta valitettavasti samalla myös mystiikka sen ympäriltä katoaa. Nään silti enemmän plussia kuin miinuksia. Suomiräpin taso kasvaa koko ajan.

haamu-kuvitus4Mikä on maailman tärkein soitin ja miksi?

Tietokone. Tekee yhdestä ihmisestä orkesterin.


Myös Haamu-biiseissä vilisee suoria viittauksia muuhun kulttuuriin ja maailmanmenoon. Miten oleellista niiden läsnäolo on teksteille? Paljonko sun biiseissä on viittauksia, jotka eivät ehkä ole niin ilmeisiä?

Monikulttuurisessa perheessä kasvaneena niiden läsnäolo varmasti tulee läpi. Etsin pitkään identiteettiäni ja ajattelin sen olevan jotenkin sidottu tiettyyn paikkaan ja ihmisryhmään, kunnes tajusin ettei näin ole. Muuttolintu-biisissä käsittelen juurikin tätä aihetta. 

Oon välillä tuntenut jopa huonoa omatuntoa siitä, etten ole kyennyt juurtumaan minnekään. Mutta toisaalta, miksi se olisi jotenkin tavoiteltavaa? Jatkuva liike ja uudet paikat pitävät mielen virkeänä ja avoimena maailmalle.

Oon jakanut biiseissäni tiettyä maailmankansalaisuuden, tasa-arvon ja rauhan ajatusta. Vaikka en nää itseäni niin poliittisena artistina, haluan tuoda omat arvoni esille musiikissa.

Tositapahtumat vs. keksityt tarinat. Tekstinkirjoittalla on suurin piirtein täydellinen vapaus sisältöjensä suhteen. Vaikka räpin kentällä välillä ollaan vaadittu “aitoutta”, ei sen tämän kirjoittajan käsityksen mukaan tarvitse tarkoittaa, että tarinat kerrotaan yksi yhteen. 

Onko Haamu-biiseissä kerrottu tositarinaa, jonka luulet menneen jengiltä ohi, tai jota kuulijat ovat luuleet keksityksi?

Oon tehnyt parikin synkähköä tarinabiisiä vanhoista kotikulmistani, Joensuun Rantakylästä. Välillä kuulee jengiltä, että mun läpät olisivat liioiteltuja tms., mutta ehkäpä nämä ihmiset asuivat siellä eri aikaan tai käyttivät tiukempia housuja, hehe.

Omiin kokemuksiini lukeutuu niin skinien takaa-ajot, ammuskelutapaukset, rasistiset tappouhkaukset kuin meidän perheen kodin tuhopoltto/murhayritys, josta ei muuten koskaan tuomittu ketään, vaikka syylliset tiedettiin. Jodarokin lausahdus: “tuntuu et moni natsi käyttää virkapukkuu” oli todellisuutta 90-luvun ja milleniumin taitteen Joensuussa. Pahinta oli tavallisten ihmisten hiljainen hyväksyntä, joka onneksi sai lopun.

Nykyään alue on tyystin rauhoittunut, mutta kyllä mä muistan vielä “Suomen väkivaltaisimmaksi neliömetriksi” kutsutun Brunon Grillin edustan. Paikasta on paljon hyviäkin muistoja, mutta negatiiviset kokemukset syöpyivät vahvempina mieleen.

haamu-kuvitus5Olet varmasti vuosien varrella saanut erilaista palautetta kuuijoilta. Miten hyvin koet yleisön tajuavan sun biisit? Onko joku palaute tutulta tai tuntemattomalta jäänyt erityisesti mieleen?

Kyllä mä koen että oon kertonu rehellisesti omaa tarinaa alusta asti ja monet on pystyneet siihen samaistumaan. Oon kerryttäny suurimman osan kuulijakunnastani puhtaasti keikkailemalla eri kaupungeissa.

Yksittäisistä biiseistäni oon saanu eniten palautetta Muuttolinnusta ja Rushdiesta. Muuttolintu on uponnu vahvasti monikulttuurisissa perheissä kasvaneisiin ja muutaman kerran olen kuullut nuoremmiltani, että biisieni kuuntelu on muuttanut heidän tapaansa katsoa maailmaa. Ton vahvemmaksi ei palaute oikein voi enää mennä.

Kristallipallo: Mitä isoa maailmassa tapahtuu tulevina vuosikymmeninä? Entä pienemmässä leikkikehässä; suomalaisessa musassa?

Suomesta tulee osa Venäjää ja… Ei nyt. Pahoin pelkään että sama rahan pyörittämä hullunmylly (sodat, talouskriisit, terrorismi) jatkuu vielä tulevatkin vuosikymmenet. Euroopassa rajaviivoja vedetään uusiksi ainakin Ukrainassa. Politiikka tuskin tarjoaa hirveästi uutta ja mielenkiintoista. Itse odotan eniten uusia löydöksiä avaruudesta.

Veikkaan että suomalainen musa jatkaa monipuolistumistaan ja löytää rohkeamman omaleimaisuutensa myös kansainvälisille markkinoille. Alma raivaa tietä.

Viimeiseksi toivon että vielä pihisten hengissä oleva isojen levy-yhtiöiden ja radiokanavien välinen, erityisesti soittolistoja koskeva payola-systeemi näkisi loppunsa. Vähemmän voideltuja Ibizan matkoja, enemmän reilua peliä. Suomalainen musiikki ansaitsee sen.

 

 

HAASTATTELUSSA -SARJAN MUUT OSAT:
Pianomies – Osa 1
Haamu – Osa 2
Tulossa 23.11. – Osa 3

LINKIT
Haamu FB / IG
Teksti: Niko Toiskallio

MONSPIN SOITTOLISTA SPOTIFYSSA:

spotify-klik