Monspin haastattelusarja jatkuu, vuorossa DJ Kridlokk / Khid

Monspin haastattelusarja jatkuu, vuorossa DJ Kridlokk / Khid

Rap-artistit tapaavat esitellä itseään ja näkemyksiään olemisesta ja elämisestä biiseissään aika lailla. Useamman levyn julkaisseitten hahmojen kohdalla kuulija saattaa jo uskoa tietävänsä tekijöistä paljonkin. Tässä sarjassa pyritään kuitenkin tsekkailemaan asioita ja tekijöitä toisilta kanteilta, tai syvemmältä kuin mitä artistit omassa tuotannossaan ovat ainakaan tähän asti esitelleet.

Henkilö Khidin ja DJ Kridlokk:in taustalla, Kristo Laanti ei täysin sovi edellä kuvailtuun, kuviteltuun normiin. Päädyttiin puhumaan artistipersoonista, aitouden käsitteestä…

Taustoja. Milloin musanteko alkoi, ja millä tavalla?

Tähän on tullu vastattua niin monta kertaa, että pelkään et muistan kaiken ihan väärin. Mut jos räpin kuuntelusta puhutaan, niin se on alkanu ysärin puolella, ensimmäisistä Wu-Tang-hommista. Muistan kans et systerillä oli Lunizin Operation Stackola -CD, ja sitä tuli kuunneltua. Musa on siirtyny sisaruksilta nuoremmille, dubattujen kasettien muodossa.

artikkelipohja-kride-1Omat tekemiset sai sit kipinää joskus 90-luvun lopulla, 2000-luvun taitteessa. Kuuntelin Murmureiden ja Ceebrojen hommia, ja samaan aikaan jenkkien länsirannikon undergroundia, Freestyle Fellowshipiä ja Project Blowedia jne., eli tavallaan sitä samaa mitä Murmur-hommatkin edusti. Se saaga siirty sitä kautta myös mulle. Anticon-jutut oli sellasia mitä kuunnellessa tuli itelle sellanen olo ekaa kertaa, et räppiä voi tehä silleenkin, et vaan tekee musaa. Jos sitä haluu ite kutsua räpiks, niin sitte se on sitä. Et sen ei sinänsä tarvi noudattaa mitää lainalaisuuksia välttämättä. Niitä kuunnellessa alko ymmärtää että mun ei tarvi olla tietystä syntyperästä tai ajasta, jotta mä voisin tehä oman adaptaation tästä musasta. Eli siis sellanen pyöree 15-16 vuotta sitte kai se alko.

Kun sä sitten alotit oman musan tekemisen, alotitko itekses vai oliko siinä muita mukana? Jotain tyyppejä, joita nykysinkin jengi saattais tietää?

Kyl siinä oli alusta asti frendejä mukana. Musa on aina ollu itelle sellanen juttu et sitä jakaa jonku kaa, haluu soittaa jolleki sen ja sen biisin jne. Tosi sosiaalista. Toisaalta mä oon tosi huono kandidaatti perinteises mielessä bändin jäseneks. Sitä on niin pikkumainen et kaiken pitää olla just niin ku ite haluu.
Ihan ekat tyypit oli vaan niit kenen kans sillon hengas, niitä ei välttämättä jengi tiedä. Sit vähän myöhemmin J-Riskit oli se jonka kans ruvettiin tekee. Joku haalee muistikuva ois että oon lukenu yheksännen luokan välitunnilla puhelimen näytöltä silt jotain tekstiviestii et tu käymään, tehään joku biisi. Sillä oli kaks levarii ja räppimakseja, joitten instrujen päälle vedettiin. Näit viritelmii päädyttiin soittaa Roope K:lle. Se anto sitte sen pushin et hankkikaa neliraituri ja ruvetkaa tekee.

Miten paljon uskot, että sun tekemisissä on edelleen sitä alkuperästä ajattelua jäljellä?

Aika paljon. Periaatteessa mun musanteko perustuu semmoseen, et musa on vaan musaa. Siin on sellanen jopa kliseiseltä kuulostava ajatus, että kaiken kans ei tarvis lokeroitua tai lokeroida. Et tarviiko tätä nyt teknoks kutsua, jos tää teknolta kuulostaa? Siin mielessä toi sama on kehissä edelleen selkeesti, et mua kiinnostaa venyttää jonkun genren rajoja. Jos mä kuulen jonku biisin, mitä tahansa musaa, ni mulle saattaa tulla sellanen olo et hitto tää ois parempi esimerkiks erilaisilla rummuilla. Siin kohtaa must siihen voi laittaa ne erilaiset rummut rikkomatta sitä alkuperästä, sanotaan nyt vaikka indierokkibiisiä. Ei mulla oo mitään sellast itsetarkotuksellista kelaa että kaikki pitää aina tehdä väärän tai vaikeen kautta, vaan enemmän sitä että miten juttuja vois joko yhdistää tai toisaalta erottaa. Et mitä jos Nasin Illmaticista ottais kokonaan rummut veke? Toimisko se, en tiä, mutta sellanen versio ois hauska kuulla. Sehän ois silti edelleen räppilevy.

Sulla on joka tapauksessa pariki eri artistipersoonaa, joiden nimissä on julkastu levyjä. Luuletko että niiden vakiintuminen ohjaa siihen, että asiat pitäis esim. Kridlokk-levyillä tehdä nimenomaan tietyllä tavalla?

Jossain vaiheessa joo alko tuntuu vähän siltä, että aloin ite kelaa että DJ Kridlokk tekee sitä, mikä on saanu alkunsa Memphis-räpistä ja sen liitännäisistä. Khid nimellä tekisin sit kaiken muun, ja tähän kaikkeen muuhun sisältyy sitte kaikkee ambientista ja elektronisista kokeiluista alkaen. Mut nyt on tullu sellanen olo, että pitäisköhän sitteki työntää ne hahmot enemmänki yhteen. Et jos mä nyt puhun siitä, et ei tarvis lokeroida, mut nimenomaan ite lokeroin, niin sillon mun oma ristiriitanen käytös tekee kaikesta vähän kyseenalasta.

artikkelipohja-kride-3Ehkä erilaisten hahmojen ottaminen onki nimenomaan henkilökohtanen apuväline juttujen tekemiseen?

On todellaki. Ehkä se on myös sitä että mä en usko et mun oma elämä on niin mielenkiintosta et mä voisin veistää siit kymmenen levyy. Ja sitä paitsi mua kiehtoo tietynlainen fiktiivisyys. Kaiken ei tarvi olla niin omaelämänkerrallista, ja vaikka oiskin niin voihan siihen sekottaa kaikkea. Esim vaikka joku Paperi T on tehny sen tosi hyvin; sen levyhän on ikäänku fiktiivistä realisimia. Siinä esimerkiks jutun tekee mielenkiintoseks, että sillä ei oo mitään väliä, mikä osuus jutuista on oikeesta elämästä ja mikä mielikuvituksen tuotetta. On tietysti aina faneja jotka haluu tietää joka käänteestä et onko näin ja näin tapahtunu, mut mun mielestä sillä ei oo mitään väliä, jos kokonaisuus toimii.

Paprun kohdalla toi korostuu, koska se juttu meni niin isosti läpi. Oon lukenu loputtomasti niitä juttuja joissa jauhetaan että onpas synkkä jätkä. Kuitenkin sen verran mitä Paperi-T:n ja Khidin/Kriddlokkin takana olevia henkilöitä tunnen, niin te ette oo mitenkään alleviivatusti niitä hahmoja, joita teidän levyillä kuullaan.

Aivan. Toisaalta et säkään o nähny mua himassa yksin! Mut ois jotenkin tosi outoa et jengi ajattelis niin yksulotteisesti että ihminen on vain tekemistensä kaltainen. Vaikka vois puhuu että musiikki on mun elämä koska se on oikeestaan ainoo mitä mä teen, niin se minä joka sen kautta heijastuu on vaan yks pieni osa mua.

Tos hahmojutussa on aina sellanen riski, et sitä pitää koko ajan käsikirjottaa omassa päässään. Pitää kelata et saanks mä tokan levyn jälkeen mitää mielenkiintosta enää aikaseks? Vähän sama ku tv-sarjojen kanssa jotka ei vaan lopu, vaik on selkeetä et ois pitäny jo kuus vuotta sitte. Haluis jotenki välttää sen lässähtämisen. Nyt taas ku teen uutta Kridlokk-levyä ni oon miettiny miten on mahdollista, et oisin kehittäny fiktiivisen hahmon joka ei muka vois tehä ihan mitä vaan? Sitähän se fiktio nimenomaan on. Oon koittanu poistaa päästäni kaikki ne ajatukset, jotka sanoo että mitä Kridlokk on tai mitä sen pitäs olla. En mä jaksa tehä sitä UG-Sooloo tai Mutsii uudestaa, ne on olemassa ja that’s it.

Onkohan tässä käyny niin, että tosi nuoresta alkaen jengille on menny liian syvälle se sellanen real-peruskela, että räpissä kaiken pitää olla todellista? Itekin käytän räppityöpajoissa edelleen sitä rakennuspalikkaa, että vain ja ainoastaan omasta maailmasta voi tehdä räppiä. Se on kuitenki vaan lähtökohta, jolla hommaa voi alkaa rakentaa.

Ehkä myös noin. Iteki on ollu sellanen aitopää joskus, ja kelannu et räpin tulee olla on egoistista ja omaelämänkerralista. Mut sit huvittavaa on se että jos mä kuuntelen biisiä joka kertoo susta, niin huomattavasti suuremmat väristykset mä saan biisistä, joka tuntuu siltä et se kertooki musta! Mun mielestä ois hieno nähä sellasta kehitystä, että räpissä ei aina tarvi puhuu itsestään, tai että se ei ois mikään lähtöpiste.

Niin ehkä toi vanha räpin gettolähtökohta on just ollu se, että jos vaikka Nas puhuu itestään, niin jengistä nimenomaan tuntuu siltä että se kertoo niiden omasta elämästä. Ja toisaalta se, mikä unohtuu iteltäkin välillä, että nimenomaan ne ns. aidot tarinat ei luultavasti olis niin aidon kuulosia, ellei niitä ois väritetty lähes aina.

Joo just tää. En mä usko, että ne todella real-jäbät edes tekee musaa. Tää on kyl vaikee monesta kulmasta, ku kuuntelee vaikka jotain Atlantan 21 Savagea ja tulee sellanen olo et ei hitto, tää on ehkä tosissaan. Jos ne stoorit on jossain gangstabiisissä sellasessa glorifioivas valossa niin oon mä miettiny sitäki et kuinka paljon tätäkään pitäs kuunnella. Ehkä oon tulos vanhaks.
Toisaalt noit ristiriitoja on paljo, et kuuntelee jotain mikä muuten toimii ja kattoo sit läpi sormien jotain huonompia osia siitä.

Kumpi sua kiinnostaa enemmän, musa vai tekstit?

Todella paha kysymys. Tuottajana mä oon aina ollu sellanen et jos biitti on hyvä, niin kyl mä jaksan kuunnella. Mut sit ku on tarpeeks paskat läpät ni ärsyttää. Siin on joku sellanen 60-40. Kumpiki on tärkee, mutta tilanteest riippuen.

Mä löydän kuitenki sellast tekstii mikä mua kiinnostaa, tai sellast mikä on tosi hyvää, enimmäkseen muualta ku räpistä. Suurimmat fiilikset teksteistä löytyy nykysin enemmänki muualta ku musasta; tuolla on kokonainen kirjallisuuden maailma. Sillä puolella mulla on menny aivot nyrjälleen jo muutamaan otteeseen. Tottakai jossain biisissä on niin hyvää läppää, että joutuu olee et “ohhoh!”. Mut sit taas on sellast kirjallisuutta et joutuu laittaa kirjan kii ja nousee seisoo ja miettii et mitä vittuu mä just luin! Sellasten kokemusten löytäminen on ollu tosi siistii.

Palataan vielä taustoihin, siihen mistä kaikki tekeminen kumpuaa. Onko sun perheessä ollu ns. luova ajattelu tai taiteen tekeminen läsnä?

Joo no faija osaa soittaa tyyliin mitä tahansa kielisoitinta. Se on ollu sellanen ”Santana for life” aina. Ja muistan kyl mutsistaki sillee et se on osannu soittaa jne., ja on tosi taitava maalaa. Kyl molempien vanhempien puolella on ollu sellasta et maailma ei oo vaan yhdenlainen, vaan on paljon luovaa. Ehkä sieltä on tullu jotain. Ja siis on ollu vinyylilevyjä himassa, ja muistan jonku valokuvan missä oon konttausikäsenä luurit päässä. Kyllähän sun pitää kuulla musaa että sä tiedät et sellanen asia on olemassa. Ei oo kyl tungettu väkisin mihinkää soittotunneille tai sellasta. Jostainhan se luovuus on tullu, ehkä siinä on jotain perittyä. Toisaalta mä uskon, että sitä on kaikilla, eikä se oo mikään lahja. Ainakaan mua ei oo kielletty kuuntelemasta musaa, tai assosioitu siihen jotain sellasta et toi on turhaa ajanhukkaa.

Onks turhaa musaa olemassa?

Mä sanoisin et ei, mutta… musiikin muodossa on olemassa turhia tuotteita. Esimerkiks tänä päivänä tapahtuu tosi paljon sitä et kiinnitetään joku uus artisti ja koitetaan leipoo siltä ne hitit pihalle. Jos sit jostain syystä ne kuitenki floppaa, niin siitä ei jää käteen muuta ku just niit turhia biisejä.

Toisaalta ihan kaikelle voi löytyä kuuntelija. Se tietty turhuus tai tärkeys ois hyvä varmaanki mitata sen kautta. Eihän maailma tarvii enää yhtään uutta levyä tai muuta julkasua. Kaikki uus on kuitenki vahvaa ajan kuvaa ja sukupolvensa kädenjälkiä. Et ei jollain 1500-luvun taiteilijalla ollu kuitenkaan mitään suurempaa tai pienempää oikeutusta maalata sitä tauluaan ku jollain tän päivän tekijällä.

Eli ei, turhaa musaa ei voi olla. Toi oli tommonen diplomaattinen kela kuitenkin; tietysti kuulee biisejä, joista tunnetasolla kelaa miks tääki on pitäny tehdä.

Kasetit. Harrastatko sä ite edelleen kasettinörttäilyä?

No nyt roudasin just kassudekin kellariin, ei oo vaan tullu kuunneltuu. Mut on niitä edelleen iso läjä, vaik välillä rahapulassa on tullu myytyy jotain vekekin.
Kyl siihen maailmaan aina aika ajoin palaa. Siinäki vaan on se ärsyttävä puoli, et niinku kaikkeen muuhunki, siihen välillä liittyy sellanen aito-ismi. Jotenki toivois et jengi vaan harrastais ja duunais sitä… miks kasetin pitää olla joku manifesti?

Itelle kasettimaailma on nostalginen, mut mulla on myös paljon sellasta musaa kaseteilla, jota ei vaan oo ikinä muilla formaateil julkastu. En ainakaan oo jättäny koluumatta sitä maailmaa, joka löytyy vaan kaseteilta. Se et jos nuoret hurahtaa tohon kassuhommaan, niin se on siistii. Kasetti on vanha juttu, ja se on silti kehissä vielä.

artikkelipohja-kride-2Tässä haastiksessa, kuten ennalta saattoi arvata, mentiin aika eri kaavalla kuin sarjassa tähän asti. Yks vakio kuitenkin, jota ei voi skipata.

Kristallipallo: Mitä isoa maailmassa tapahtuu tulevina vuosikymmeninä? Entä pienemmässä leikkikehässä; suomalaisessa musassa?

Oon miettiny muun muas sellasta asiaa et miten todennäköstä on, et tupakoinnista tehdään mun elinajan sisällä laitonta. Miten pitkään menee, et jotkut asiat vaan lakkaa olemasta?

Isommin, vaik maailmasta voi ajatella niin et kaikki menee päin persettä, ni silti oon sitä mieltä että me ollaan sellasessa versiossa maailmasta joka on parempi kuin vaikka sata vuotta sitten. Täs asias on tietysti oleellisinta että mistä kulmasta ja arvomaailmasta koko kuvioo ajattelee ja mikä omaa elämistä koskettaa. En tiiä mitä isoa tulee tapahtumaan, veikkaisin jotain viruksiin liittyvää.

Suomalaises musassa… ite muuten kyynisyyteen kallistuvana haluisin olla sen suhteen optimistinen. Emmä edes sano et “suomalainen musa on paskaa”, täälhän on tosi hyvää musaa ja paljon.

Mä toivon et päästään vielä pidemmälle sen kanssa et myös musiikki joka ei seuraa tän hetken voittajamusa-konsensusta, sais lisää tilaa soida ja olla.

HAASTATTELUSSA -SARJAN MUUT OSAT:
Pianomies – Osa 1
Haamu – Osa 2
Stepa – Osa 3
MC Pyhä Lehmä – Osa 4
Kosola – Osa 5
DJ Kridlokk / Khid – Osa 6
Tulossa 02/2017 – Osa 7

LINKIT
DJ Kridlokk IG / FB
Khid  FB
Teksti: Niko Toiskallio
Kuvat All day / Samuli Härkönen

MONSPIN SOITTOLISTA SPOTIFYSSA:

spotify-klik