Jeijjon uusi single ”Liian wanha tähän” enteilee tulevaa soolo-EP:tä

Jeijjon uusi single ”Liian wanha tähän” enteilee tulevaa soolo-EP:tä

Jeijjon sooloprojektilta on saatu tänä vuonna esimakua kahden singlen verran.”Peesajat” -video ja sinkku julkaistiin Likasen Etelän MC Rambon kanssa sekä g-funkkailu ”Aivoista Eroon” myös possen kera. Nyt on vuorossa ensimmäinen soolobiisi ”Liian wanha tähän”, jossa pohditaan humoristisesti vanhentumista räppiskenessä. Kukapa ei ainakin joskus voisi samaistua tähän? Seuraavaksi julkaistaan Jeijjon koko ”Parasta Ennen” debyytti-EP.

”Tarkoitus on tuoda räppikenttään rehti saundillinen ja lyrikaalinen vaihtoehto. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, mutta olarityyleihin on tuotu myös modernimpaa vivahdetta.”

Jeijjon on voinut räppikentällä 10 vuoden ajalta bongata espoolaisesta Jeijjo & Nupi-duosta, joka on julkaissut listoillekin nousseet kaksi levyä sekä keikkaillut ympäri Suomea isoimmista festeistä lähipubeihin. Spesiaalimpana juttuna on mm. Olarin Panimon kanssa kauppoihin tuotu oma Hunsvotti-olut, jota on pullotettu/myyty jo yli 10 000 kpl. Tähän tehtiin myös ehkäpä Suomen ensimmäinen Panimon musavideo.