Joku Roti Mafian albumi 8. joulukuuta. Luvassa itsekritiikkiä, -analyysia, -reflektiota, -kunnioitusta, -varmuutta

Joku Roti Mafian albumi 8. joulukuuta. Luvassa itsekritiikkiä, -analyysia, -reflektiota, -kunnioitusta, -varmuutta

Hyvät asiat tulevat harvoin nopeasti, niinpä Joku Roti Mafian levyäkin ollaan tehty jo pitkään. Kokoonpanon muodostavat Hannibal, Tomigun, Tykopaatti, Massimo, Are, Tapani Kansalainen, LRVJ, ja vuonna 2015 menehtynyt Edorf. Tuotantovastaavana toimii Ilari Autio.

“Äänityksiä on tehty vuosien 2011-2017 välillä. Edorf oli ja on yksi keskeisimpiä jäseniä Joku Roti Mafiassa ja hän tulee elämään meidän bändikaverien kautta yhtyeessä aina. Yhteishenki on ollut Roti Mafian tärkein yhtenäisyyden tekijä”, sanoo Don Roti alias Hannibal.

Ryhmän nimeä kantava albumi tulee kauppoihin 8. joulukuuta ja fyysiset formaatit (vinyyli ja C-kasetti) ovat nyt ennakkotilattavissa esim. Levykauppa Äx:ssä sekä Katin Tavarassa.

Rotia levyllä jaetaan moneen suuntaan, muun muassa niille listaräppäreille joiden katsotaan eksyneen polulta. Millaista rotia Suomi näinä päivinä yleisemmin sitten tarvitsee?

“Itsekritiikkiä, -analyysia, -reflektiota, -kunnioitusta, -varmuutta. Niiden hallitseminen hehkuttaa hyviä värähtelyjä ympäristöönsä automaattisesti kaataen turhan mölyn sinne kapakan nurkkaan, minne se kuuluukin”

”Räppärit jotka lähtevät raha ja maine edellä tekemään taidetta ovat astuneet jo ensimmäisen askelen harhaan. Minkä tahansa taiteen tekemisen täytyy lähteä ihmisen halusta tehdä maailmasta parempi paikka antamalla itsestään muutakin kuin oman versionsa ”amerikkalaisesta unelmasta”. Raha, maine ja muut niiden kaltaiset ovat sivutuotteita, jotka tulevat palkintoina rohkeudesta lyödä itsensä likoon.”

Kesällä ilmestynyt sinkkubiisi Meininki avaa albumin, ja heti on selvää ettei armoa anneta. Yhtä selvää on ettei huumoria ei puutu.

“Joku Roti -lahkosta ei tällä paskalla massii tahkota / useimmiten pro bono vaikka vihaanki uukakkosta” räppää raidalla Tapani Kansalainen.

Mies miehistelee -träkilä tiputtelun tempo putoaa, ja teksti on JRM:n omalla tyylillä kantaa ottava.

Äijäily avautuu eri näkökulmista, ja kuulijan vastuulle jää tulkinta ironian määrästä. Ryhmän tapa käsitellä asioita on monessa kohtaa nimenomaan räppäreitten heittäytyminen eri hahmoihin. Hannibal eräänlaisena järkähtämättömyyden perikuvana on tästä poikkeus mm. “Jäätävää heittausta” -biisin avausversessä. Pätkä on parhaassa mielessä sellainen, jonka olisi saattanut kuvitella kuulevansa jo Tulenkantajat-levyllä. Se, että räppivuorossa on seuraavana Edorf, ei ainakaan vähennä mielleyhtymiä samasta leiristä loihdittuun Puuratti -klasikkoon. Meno on jäätävää.

6mäen tuottama “Pala, Hollywood Pala!” ei otsikostaan huolimatta ole käännös Public Enemy -tuotannosta, mutta asenne on sen kanssa yhteinen. Pinnallisimman pään amerikkalaisuuteen ja sen ihannointiin iskevä biisi vie myös musiikillisesti Los Angelesiin, tosin Hollywoodista katsottuna eteläisempiin kaupunginosiin. Leffavertauksia sataa jokaisen räppärin pätkässä, eikä aina sieltä suurimpien klassikoitten päädystä. Myös mikrofonissa tällä levyllä esiintyvä Massimo tosin itselleen luontaisesti droppaa viimeisessä versessä Pier Paolo Pasolinin ja Lars von Trierin nimet.

 

 

 

spotify-klikKuuntele Apple MusicistaKatso Youtubesta
LINKIT:
Kuuntele julkaistut biisit digipalveluista Spotifysta ja Applelta ja videot Youtubesta.
Joku Roti Mafia FB
Lataa albumin kansi
Vinyylin ja kasetin ennakkotilaukset Levykauppa Äx / Katin Tavara

BIISILISTA:
Meininki
Mies miehistelee
Jäätävää heittausta
Mankassa soi (mukana Stepa)
Pala, Hollywood, pala!
Aina valmis
Pojat poijittelee (mukana Stepa & 6mäki)
Kämpillä kalsareissa (mukana AT)
Jälkiliukkaa