Joniveli & Rekami julkaisivat toisen singlen tulevalta yhteisalbumiltaan

Joniveli & Rekami julkaisivat toisen singlen tulevalta yhteisalbumiltaan

JoniveliRekami julkaisivat perjantaina 24. heinäkuuta toisen singlen tulevalta yhteisalbumiltaan. Kakkossingle ”Kujalla” pohjustaa Record Store Dayn yhteydessä 29.8. ilmestyvää ”Laastarit, Liimat, Teipit ja Siteet”-pitkäsoittoa, jonka tuotannosta vastaa kokonaisuudessaan LX-Beats aliaksellakin tunnettu Rekami. Vuonna 2017 julkaistulla Harjun takana EP:llä kaksikkoa kuultiin yhdessä, tosin sillä kertaa roolit olivat toisinpäin, jolloin tuotantovastuussa oli puolestaan Joniveli.

”Oletko joskus ollut niin kujalla, ettet enää oikein tiedä mistä olit tulossa tai mihin suuntaan seuraavaksi pitäisi mennä? Tai jopa niin kujalla ettet enää edes mieti sellaisia asioita? Alkuun katujen nimet eivät soita kelloja tai herätä tunteita. Jossain vaiheessa kuja tulee kuitenkin tutuksi, eikä sieltä välttämättä enää edes etsi pois pääsyä.Valaistuminen on sana, jota ei tee mieli käyttää kovin löyhästi, mutta kujalta ulos löytäessä se yleensä tapahtuu.” Joniveli avaa biisin taustoja.

Kuuntele uusi single ”Kujalla” tästä!

Lataa promokuvat täältä.
Kuvat Tommi Niukkanen (IG ”olentommi”) & kuvien editointi Samuli Raappana.)

Yhteydenotot & lisätiedot:
Toni Mynttinen
toni@monsp.com / 044 984 3014