19.02.2016 Kalifornia-Keke: Hahmotelmia

19.02.2016 Kalifornia-Keke: Hahmotelmia

19.02.2016 Kalifornia-Keke: Hahmotelmia

Kalifornia-Keken instruvinyyli Hahmotelmia on nyt julkaistu. Fyysisesti vain vinyylinä julkaistua levyä on saatavilla vinyyliä myyvistä levykaupoista ja digitaalisesti löytyy esim. Spotifysta.

Levy on jatkoa vuonna 2013 julkaistulle Kalifornia-Keken instruvinyylille ”2011-2013.”

Hahmotelmia on kollaasi Kalifornia-Keken 2014-2015 vuosina tekemistä instruista ja mukana on mm. Paperi T:n kehutulla Malarian Pelko -albumilla käytettyjä taustoja ja myös täysin ennenjulkaisemattomia biittejä.

Mm. Jesse-yhtyeestä tuttu Kalifornia-Keke on oman tuottajaroolinsa ohella siirtynyt paljon myös mikin varteen ja tehnyt soolobiisien lisäksi vierailuja mm. Keskenin biiseillä. Tällä hetkellä Keken pääprojektina on keväällä julkaistavan hänen ja Tommishockin Rotaatio -yhteislevyn valmistuminen.

Vinyyliä 300 kappaleen rajoitettu painos ja vinyylissä on kuvakannet ja mukana MP3-latauskoodit. Edellisen instruvinyylin painos myytiin nopeasti loppuun julkaisun yhteydessä ja voisi olettaa tälle tapahtuvan samoin.

spotify-klikKuuntele Apple Musicista

LINKIT:
2011-2013 albumin arvostelu Rumba-lehdessä.
Kalifornia-Keke Spotify & Apple Music & Facebook.
Tilaa esim. Katin TavaraLevykauppa Äx.
Albumin kansi

KALIFORNIA-KEKE – Hahmotelmia
LP CDC2 6430012735708 MONSP570

BIISILISTA:
2AM
Magic
Dimes & Biterz
Skiez
Mindcontrol
Timebomb / Travelin
Holy
All Lifted
Witchcraft
Gardens
Chase The World