Käärijältä uusi nostalgiaa tihkuva single ”Mic Mac”

Käärijältä uusi nostalgiaa tihkuva single ”Mic Mac”

Urbaanin musiikkiskenen mielenkiintoisiin nimiin lukeutuva Käärijä julkaisi tänään nuoruuttaan nostalgisoivan singlen Mic Mac, joka löytyy nyt kaikista digipalveluista. Uniikkia huumoria teksteissään viljelevän pottatukkaisen herrasmiehen energialla lämmittäisi vaikka koko pääkaupungin talot talven ajaksi. 

– Mic Mac on tositarinaan perustuva kappale, jossa on vivahteita kasaridiskosta. Avaan biisissä mun nuoruuttani ajoilta jolloin Mic Mac -tuulihousut olivat kovaa huutoa. Niinä aikoina olin aikamoinen tapaus, jopa rasavilli. Taskusta saattoi löytyä aina välillä jonkun muun Pokémon-kortti, mutta olin kuitenkin pohjimmiltani hyvä sälli. Kappaleessa kuullaan poikkeuksellista saundia Käärijältä ja jopa laulu pääsee ajoittain valloilleen, Käärijä kuvailee. 

Käärijä on kerännyt omintakeisella tyylillään kuulijakuntaa niin keikoilla, somessa kuin suoratoistopalveluissa –  ja kehityskäyrä on ollut koko ajan nousujohdanteinen. Käärijä diggaa raskaasta musiikista, mikä kuuluu hänen tuotannossaan nopeina rytmeinä ja ajoittain aggressiivisina soundeina. Artisti ei mielellään lokeroidu tiettyyn genreen, vaan luo monipuolista ja mielenkiintoista omaa tyyliä ottamalla vaikutteita häntä inspiroivista soundeista.

Tällä hetkellä Käärijä valmistelee keväällä 2020 ilmestyvää debyyttialbumiaan yhdessä tuottaja Aleksi Nurmen kanssa.