Liisanpuistolta tuplasinkku – Uutuusbiisi ’Itse teossa’ sekä Koti6:n ’Siistii räppii remix’

Liisanpuistolta tuplasinkku – Uutuusbiisi ’Itse teossa’ sekä Koti6:n ’Siistii räppii remix’

Helsinkiläinen Liisanpuisto julkaisi viimeisen albuminsa (Olipa kerran) vuonna 2003. Vanhan liiton miehistö on kuitenkin siinä määrin arvossa, että vuonna 2015 ryhmältä pyydettiin kappale graffiti-aiheiselle kokoelmalevylle. Teemana suunnitellulla levyllä olivat graffitin lisäksi klassikkoluupit – eli tunnetut samplet, joita kyseinen Koti6:n biitti pitää sisällään. Levyä ei kuitenkaan koskaan julkaistu ja nyt “Itse teossa” -biisi saatellaan kuitenkin kansan kuuluville.

Sama tuotantoryhmä on kehissä myös uuden sinkun toisella biisillä. “Siistii räppii” on yksi Liisanpuiston tunnetuimmista kappaleista, ja sitä loopataan edelleen vanhempien alan diggareitten toimesta jatkuvasti. Biisistä tehtiin versio Monspin tulevalle remix-levylle. 15 vuoden takaisia vokaaliraitoja ei kuitenkaan enää löydetty, joten LP-joukko koottiin nauhoittamaan osuutensa uudelleen. Toimituksen aikana myös osa sanoituksista, samoin kuin kertosäkeen laulumelodia menivät uusiksi. Alkuperäisellä kappaleella laulanut folkmusiikko Samuli Karjalainenkin saatiin mukaan remixille.

Kuuntele Spotify, Apple, Deezer jne. ▶ https://lnk.to/liisanpuisto-tuplasingle