Flow-festivaaleilla sunnuntaina esiintyvältä RPK:ltä yllättäen soolosingle & video

Flow-festivaaleilla sunnuntaina esiintyvältä RPK:ltä yllättäen soolosingle & video

Mm. Ceebrolistics ja Serkkupojat -yhtyeistä ja erilaisista yhteislevyistä ja tuotannoistaan monelle tuttu RPK julkaisi tänään yllättäen ensimmäisen soolovideon 20-vuotisella urallaan. Lari Tarvaisen ohjaama Nälkä -video on katsottavissa Youtubesta ja biisi Spotifysta.

RPK on esiintymässä Flow-festivaaleilla sunnuntaina  ja Flow:n sivuilla artistia kuvaillaan mm. näin:
”RPK eli Roope Kinnunen on kautta aikain yksi Suomen rap-, grime- ja dubstep-piirien suurimmista suunnannäyttäjistä. Lukuisien taiteilijanimien (RRKK, Koksukoo, RoopeK, Rumpukone…) takana vaikuttava tuottaja-räppäri on ollut monessa mukana. Ceebrolistics, Serkkupojat, Eurocrack, Murmurecordings ja KC/MD Mafia ovat vain osa hänen projekteistaan. Yhteislevyjä RPK on julkaissut esimerkiksi Khidin, Julma H:n ja Eevil Stöön kanssa. Lisäksi RPK on selektoinut laadukasta vaihtoehtomusiikkia Basson Alas-ohjelmaan yli 11 vuoden ajan sekä tuottanut taustoja lukuisille suomalaisen rap-musiikin menestystarinoille.”

Biisi enteilee myös tulevia juttuja ja niistä myöhemmin kun ne etenevät.

 

Katso Youtubesta

LINKIT:
Facebook
Spotify
Singlen kansi/pressikuva tästä.
RPK Wikipediassa