Livemusaa ja graffiteja
Näin on näppylät. Olen jo musiikkiurani alusta asti halunnut "laulaa" livebändissä ja nyt toive on toteutumassa ei vain yhden, vaan kahden bändin voimalla.
Yhteistyö The Orkestra -pumpun kanssa tottelee nimeä Steen1 Orkestra ja demoja on tippunut pikkuhiljaa kovalevylle. Yleensä yksin musiikkia tehneenä yhteistyö bändin kanssa on ollut hyvin mielenkiintoista ja välillä haastavaakin. Niillä perkeleillä kun on omiakin mielipiteitä.
Kompromisseista huolimatta (tai ehkä juuri siksi) matsku kuulostaa hyvältä. Pesäero aikaisempaan tuotantoon on selvä ja tervetullutta vaihtelua löytyy itse musiikista ja myös biisien tematiikasta. Orkestran poikien musiikillinen tausta on täysin erilainen muhun nähden, joten mitään räppilevyä tästä on turhaa odottaa. En ole itsekään ihan varma levyn suunnasta tai päämäärästä, mutta hyvältä vaikuttaa. Toivottavasti pystymme pistämään matskua kuunteluun jo kesän aikana, ei oo ees paha.
Mun aikaisemmilta levyiltä tuttu basisti Anssi Ahvenniemi taas on kasannut meille tukevan funk-rytmiryhmän, joka tottelee näillä näkymin nimeä Petettyjen Puolue. Tää matsku on sitten lähempänä mun aiempaa tuotantoa, tosin vain elävänä ja kiukkuisempana. Vastaavaksi tuottajaksi sain kerjättyä tekijämiehen, Kim "Casio" Rantalan. Props!
Petettyjen Puolueelle en uskalla luvata aikatauluja, levy olisi tarkoitus purkittaa kerralla livenä, kunhan nyt saadaan biisit valmiiksi. Eiköhän tästäkin hyvä tule.
Tässä tekemisen puutteessa olen alkanut taas vuosien tauon jälkeen maalailemaan, piirustelemaan ja spedeilemään muutenkin kuvataiteen kanssa. Maalauksia ja t-paitamalleja on kasaantunut, pistelen tänne sit jossain vaiheessa niitä parhaita kuvia.
Tässä todella kivuton aasinsilta hyviin uutisiin: allekirjoittaneen hovitaiteilija (joka vastaa niin steen1.comista, joskus myös valokuvista ja miltei aina levyjeni kansista) on saanut valmiiksi ja myyntiin oman lehtensä.
Marko, taiteilijanimeltään Acton, on äärimmäisen lahjakas graffitimaalari joka oli suhteellisen tuottelias kaveri silloin kun dinosaurukset vielä vaelsivat maan päällä. Nyt on ukon meno hieman rauhoittunut. No, nyt hänen valittuja töitä on sitten kasattu pilkkahintaisen, 32-sivuisen lehden kansien väliin. Eikä kyse ole mistään mustavalkoisesta DIYkopiokonetuotoksesta vaan täysivärilehdestä. Ja sitähän sitten kelpaa jumitella pienissä. Päräyttävien kuvien lisäksi sivuilta löytyy oldschool-äijän hataria muisteloita menneistä vuosista ja uran huippuhetkistä.
Lehden hinta on naurettavan vähän: jos oikein muistan, niin se pyörii jossain siinä femman hujakoilla ja sitä voit tilata toistaiseksi Geezersistä. Kesän alusta lähtien sitä pitäis saada tilattua myös mieheltä itseltään.
Mut ei täs. Kesä on tulossa, eikä kukaan silloin ole toivottavasti netissä. Palataan asiaan loppukesästä, toivottavasti silloin on tarjota kättä pidempää. Ottakaa iisisti.
- Steen1