Tiedotteet
29.11.2006
------
EDU KEHÄKETTUSEN JA DJPP:N ALBUMI MONSPILTA
Helsinkiläinen pienlevy-yhtiö Monsp ja espoolainen pitkänlinjan rap-konkari Edu Kehäkettunen ovat sopineet yhteistyöstä. Edun ja tuottaja DJPP:n yhteisalbumi julkaistaan maaliskuussa ja jo helmikuussa on luvassa "Kullii" -singlemaistiainen, jossa vierailevana äänenä kuullaan kultakurkku Stig Doggia.
Edu on tunnettu mm. suomen legendaarisimpiin rap-kokoonpanoihin kuuluvista MC Taakibörstasta sekä Melaveikoista. Kettu on moneen paikkaan ehtivä säheltäjä. Herra on selostanut lätkämatseja, toimittajana hänet nähtiin edesmenneen Moon TV:n juontajana ja nykyisin häntä kuullaan vuodenvaihteessa FM-taajuuksilla aloittavan Bassoradion Aamushow:n vakioäänenä. Mies on lisäksi aktiivinen vinyylikeräilijä ja uudella levyllä kuullaankin useita sampleja herran omasta levyhyllystä.
Levyn tuotannosta vastaa DJPP. Tuottajalahjakkuus, joka vaikuttaa mm. Uusi Fantasia-yhtyeessä. DJPP:n keväällä 2006 Monspin julkaisema tuottajalevy oli sekä arvostelu- että myyntimenestys ja samaa laadukasta tuotantojälkeä tullaan kuulemaan myös Edun albumilla.
Edun ja Monspin välinen sopimus on samanlainen kuin yhtiön muillakin artisteilla eli sovittu on vain seuraavan levyn julkaisemisesta ilman suurempia sitoutumisia. Monspin jakelun hoitaa Supersounds Music.
Edun edellisen "Lentäjän Koira" -albumin julkaisi mm. Asaa julkaiseva helsinkiläinen Numbers entertainment.
------
LINKKEJÄ AIHEESEEN
myspace.com/edukehkettunen.
myspace.com/djstreetkobra.
djpp.fi.

