Tiedotteet
14.03.2007
------
LOOST KOOSILTA ALBUMI TOUKOKUUSSA, MONSP JULKAISEE
Helsinkiläinen hiphopiin keskittynyt pienlevy-yhtiö Monsp julkaisee toukokuussa niinikään helsinkiläisen Loost Koos -yhtyeen debyytin.
Loost Koosin mikkitaiteilija eli MC Särre voitti räpin suomenmestaruuden englanninkielisen sarjan So Hot It Hurts -taiteilijanimellään vuonna -05. Aiemmin Loost Koos tunnettiinkin Lost Causena ja nimenvaihdoksen myötä myös kieli vaihtui englannista suomeen.
Loost koos nojaa perinteiseen one MC & one DJ -meininkiin eli livekeikat hoidetaan yhtyeen ydinkaksikon MC Särren ja DJ Arsin voimin. Vaikka uuden levyn yhteydessä voidaankin puhua yhtyeen debyyttilevystä on kaksikolla kuitenkin plakkarissaan jo pitkästi kilometrejä ja useita julkaisuja. Lost Causen FJUU recordsilla julkaistut vinyylisinglet ovat olleet Helsinkiläisen Funkiest -levykaupan singlelistan ykkösenä aina ilmestyessään vuodesta 2002 lähtien ja kaikki Lost Causen julkaisut sijoittuvatkin yhtyeen englanninkieliseen aikaan.
Maistiainen tulevalta, vielä nimeämättömältä kokopitkältä kuullaan 28.3. ilmestyvällä Mestarisoundi -kokoelmalla, jolla mukana on "Pojasta miehex" biisi. Kappaleella vierailevat Ruudolf sekä Kemmuru - yhtyeen Aksim. Aksim myös vastaa yhdessä Loost Koosin Dj Arsin kanssa tulevan albumin biiteistä ja tuotannosta. Huhtikuun lopulla ennen albumia julkaistaan vielä lähinnä DJ-käyttöön tarkoitettu vinyylisingle.
Monsp Recordsin artistikatraaseen kuuluu nykyisin n. 14 artistia, joista tunnetuimmat lienevät Ruudolf, DJPP, Kemmuru, Notkea Rotta ja poliikkaankin SKP:n listoilta sekaantunut Steen1 aka Seppo Lampela. Monspin muidenkin levytyssopimuksien tapaan yhteistyö Loost Koosin kanssa on luonteeltaan varsin avoin.
------

