Tiedotteet

21.03.2012

------

NOTKEAN ROTAN UUSI LEVY ON VAIVATON TÄYSOSUMA
 

Vahvan rap- ja livemaineen luoneeseen Notkeaan Rottaan liittyi kesällä 2011 suomalaisen punkin ja rockin elävä legenda Rane Raitsikka. Siitä käynnistynyt räjähdyksenomainen luovuustila purkautuu nyt ensimmäisenä yhteisenä levynä.

18.4. julkaistava yhtyeen viides levy ”Notkea Rotta” laajentaa käsityksiä siitä mitä crossover-musiikki voi olla. Nyt ei puhuta räpistä, jossa on rockriffejä, vaan kokonaan uudesta musiikkityylistä. ”Kun elektroniseen liemeen on heitetty osa suomalaista punk- ja rockhistoriaa, Ranen kymmenien vuosien aikana maailmalla hautunut väkevä kitarasoundi ja kuuden Itä-Helsingin reikäpään älyvapaata tajunnanvirtaa, tuloksena on genre, joka mahtuu vain yhden nimen alle: musiikkia jossa räpätään”, tiivistää yhtye levyn reseptin.

”Levyntekoprosessi koki dramaattisen käänteen, kun Sam Yaffa kuuli vanhalta kaveriltaan Rane Raitsikalta tämän uudesta bändistä ja kysyi, voisiko hän soittaa bassoa jossain biisissä. Yaffa innostui koko levystä, yksi biisi vaihtui kahdeksaksi ja soittajan osa muuttui osasäveltäjäksi ja -sovittajaksi. Sen myötä levy sai ilmeikkään maailmanluokan gruuvin, jonka sävyä ja syvyyttä ei ole ennen Suomessa kuultu. Sävellyssessioissa palaset ovat loksahdelleet kohdalleen kuin itsestään ja tulokset ovat olleet maagisia.” Notkean Rotan toinen keulahahmo Rautaperse kuvailee albumin syntyprosessia.

Muina vierailijoina levyllä on Jenkeissä platinaa myyneen The Mighty Mighty Bosstonesin saksofonisti Kevin Lenear, vironvenäläinen sellisti Kullervo Rottapovitsh sekä kuuden sekunnin visiitin tekevä kotimainen surmacorelegenda Rytmihäiriö.

Kerronnallisuus on Notkean Rotan ydinaluetta ja sävellyksillä myötäillään tarinoita. Uudella levyllä jatketaan bändille tuttuja ajattomia tarinoita lähiö-Suomen sivuraiteilta, puhutaan painavaa asiaa ilman alleviivauksia ja otsaryppyjä, sekä harrastetaan lihallista verbaali-ilottelua. Bändin luoman lähiösaagan henkilöhahmot syvenevät entisestään, samalla kun musiikki on saanut lisäsyvyyttä uusien soittajien myötä. Kyseessä on ehdottomasti vuoden kiinnostavin kotimainen levy.

Notkea Rotta kiertää syksyyn saakka armottomasti ympäri Suomea. Kiertue alkaa 7.4. Kouvolasta. Helsingin Tavastialla Rotta-posse nähdään 27.04.

------

Kuuntele Pumpataan puskissa -single tästä

Rotat Facebookissa
http://www.notkearotta.com
Pressikuvat 2012 Backstagealliance
Wikipedia

------

NOTKEA ROTTA LIVENÄ
LA 07.04. Club Encore, Kouvola
PE 13.04. Finlandia-klubi, Lahti
LA 14.04. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
PE 20.04. 45 Special, Oulu
LA 21.04. Henry´s Pub, Kuopio
PE 27.04. Tavastia, Helsinki
LA 28.04. Suisto-klubi, Hämeenlinna
PE 04.05. Musta Kynnys, Jyväskylä
LA 05.05. Yo-Talo, Tampere
PE 11.05. Bar Kino, Pori
LA 12.05. Klubi, Turku
PE 08.06. Kivenlahtirock, Leppävaara
LA 09.06. Pienet Festarit Preerialla, Vaasa
LA 16.06. Boombox Festivaali, Helsinki
PE 29.06. Amarillo, Espoo
LA 30.06. Oulu Hip Hop Festivaali, Oulu
PE 06.07. Summer-Up Festivaali, Lahti
LA 07.07. Ruisrock, Turku
TO 12.07. Tammerfest, Tampere
LA 21.07. Wanaja Festivaali, Hämeenlinna
TO 26.07. Pipefest, Himos
PE 27.07. Qstock, Oulu
PE 03.08. Porispere, Pori

Kontaktit:
Haastattelut: Mellakka Helsinki, mari@mellakkahelsinki.fi & 0408280508
Levy-yhtiö: Monsp Records, info@monsp.com & 0415345395
Keikat: toni.ritonen@backstagealliance.com & 0504044573o

------

AJANKOHTAISET MONSPIN JULKAISUT
14.03. Tommishock: Uhanalainen Muukalainen (CD)
28.03. Kemmuru: Lainsuojaton (7")
04.04. Gasellit: Kiittämätön (CD)
11.04. Steen1: Jedin Paluu (LP)
18.04. Notkea Rotta: Notkea Rotta (CD/LP)
30.05. JVG: Tba (CD)
05/2012 UG/OD (Huge L & Mode): Fatta Platta (CD/LP/MC)
05/2012 Loost Koos: Pienempi kuin kolme (CD/LP/MC)
05/2012 HKI Crates: tuottajalevy (CD/LP)
05/2012 Ville Kalliosta: Sano (CD)
tba/2012 Eevil Stöö: Tba (CD/LP/MC)
08/2012 Karri Koira: Tba (CD/LP/MC)
tba/2012 Solonen: Tba (CD)

------