Vinttikoiralta uusi EP Salonkikelpoinen

Vinttikoiralta uusi EP Salonkikelpoinen

Vinttikoira julkaisi uransa toisen EP:n Salonkikelpoinen 31. toukokuuta ja se löytyy nyt kaikilta digialustoilta. Aiemmin sinkkuina julkaistujen ”All the Way”, ”Kaikki mun koirat” ja ”Entourage” lisäksi EP:ltä löytyy kolme uutta kappaletta.

 
Biiseissä maistuu elämänmakuiset kertomukset, joissa Vinttikoira käsittelee mm. loppuunpalamista ja yhteiskunnan asettamia paineita (All the Way) ja parisuhteen mies-nainen-asetelmaa (Naisasiamies), jossa mukana on Toistuvista Yllätyksistä tuttu ja useiden räppäreiden kappaleilla featannut Aina. Levyn nimikkobiisi Salonkikelpoinen on monitasoinen rakkauslaulu tytöstä, joka haluaa pitää löytämänsä kulkukoiran, vaikkei se koskaan oppisikaan sisäsiistiksi. Kiitos on artistin henkilökohtaisin kappale ikinä, jossa Vinttikoira käsittelee fiiliksiään ennennäkemättömän suorasanaisesti.
 
”Tämän EP:n julkaiseminen on ollut aiempia jännittävämpää, koska olen upottanut tarinoihin paljon henkilökohtaisia asioita, jota olen aiemmilla julkaisuilla välttänyt viimeiseen asti. EP:n outrobiisillä äänessä on enemmän minä itse kun Vinttikoira. Biiseistä osa on hioutunut jo useamman vuoden ja moni biisi tehtiin useaan kertaan uudestaan, kunnes kaikki istahti paikalleen. Nyt tuntui siltä, että aika ja minä artistina ollaan kypsiä tälle julkaisulle.”

KUUNTELE SALONKIKELPOINEN EP TÄSTÄ

Vinttikoira Facebookissa
Vinttikoira Instagramissa